Monipuolinen Leca-sorakatto merellisessä Verkkosaaressa

Verkkosaareen nousevissa townhouse-kohteissa on kosteusteknisesti turvallinen Leca-sorakatto, jonka päälle tulee sadevesiä sitova viherkatto. 






As. Oy Verkkosaaren Wandan viehättävät kaupunkivillat saavat viherkaton. Kasvillisuuden alla on luonnollisesti helposti asennettava, tuulettuva Leca®-sorakatto.

Skanska ryhtyi rakentamaan SATOlle As. Oy Verkkosaaren Wandaa Capellan puistotielle Helsingin Verkkosaareen, Kalasataman kupeeseen elokuussa 2018. Valmista tontilla on aikataulun mukaan keväällä 2020. 

As. Oy Verkkosaaren Wanda on osa uutta kaupunkiarkkitehtuuria edustavaa monimuotoista korttelia. Yhtiöön kuuluu tiiliverhoiltu kaksiportainen kerrostalo ja matalampi viherkattoinen, kaksi- ja kolmetasoisista kaupunkivilloista muodostuva osa.

Viehättäviä kaupunkivilloja

Verkkosaaren Wandaan tulee yhteensä 63 Hitas-omistusasuntoa kompakteista yksiöistä tilaviin perheasuntoihin. Yhteiskäytössä oleva sauna- ja kerhotila sijaitsevat kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja katutasosta löytyy kaksi liiketilaa. Autopaikat sijaitsevat korttelin alla olevassa autohallissa. Korttelin keskelle jää viihtyisä piha-alue.

Arkkitehtuuriltaan Verkkosaaren Wanda istuu erinomaisesti ympäristöönsä, vanhaan teollisuusalueeseen. Kaupunkivillojen omaleimainen ilme syntyy leveistä ikkunoista, tiilipielisistä sisäänkäynneistä ja maatiilimuureilla rajatuista viihtyisistä asuntokohtaisista pihoista. 

Kerrostalon katolla sijaitsevat kerhotila ja talosauna erottuvat tiilipintaisesta julkisivusta erillisellä metalliverhoilullaan. Kokonaisuuden arkkitehtisuunnittelusta vastaa Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy ja pääsuunnittelijana toimii Tapani Lehtinen.

Verkkosaaren alueella on otettu käyttöön energiaa säästäviä ja asumismukavuutta lisääviä ratkaisuja. Huoneistoautomatiikka kerää mittausdataa veden- ja sähkönkulutuksesta sekä kodin lämpötilasta ja mahdollistaa kulutuksen älykkään etäohjauksen. 

Jätehuollon imuputkijärjestelmä vähentää autoliikennettä alueella ja hillitsee hiilidioksidipäästöjä. Hiilijalanjäljen minimointi on otettu huomioon jo Wandan suunnitteluvaiheessa valitsemalla vähäpäästöisiä rakennusmateriaaleja.

Monen hyödyn viherkatto

Kaupunkivillojen muodostaman townhouse-talon katon viherkatolla on tärkeä osansa taloyhtiön hiilijalanjäljen pienentämisessä. Paitsi, että viherkaton kasvillisuus sitoo hiiltä, se myös auttaa kiinteistön energiatehokkuuden kasvattamisessa vähentämällä niin lämmitys- kuin viilennystarvettakin. 

Viherkatot ovat kauniita katsella, mutta tiiviisti rakennetuissa kaupunkiympäristöissä ne ovat tärkeitä myös hulevesien hallinnan kannalta. Ne auttavat myös melun vähentämisessä ja puhdistavat kaupunki-ilmaa. Eipä voi väheksyä niiden merkitystä myöskään monimuotoisuuden lisäämisessä kaupunkiympäristössä. Viherkattojen määrä tiiviisti rakennetuissa kaupunkiympäristössä tulee Suomessakin lisääntymään.

Nopea ja toimiva Leca-sorakatto

Haastattelimme kohteessa AL-Katot Oy:n työmaapäällikköä Kimmo Suvantoa. Verkkosaaren Wandan townhouse-osan viherkaton alla on kevytsorakatto. Suvanto kertoo, että yrityksellä on viimeisen kahden vuoden aikana ollut Kalasatamaan alueella kymmenen kohdetta, pääsääntöisesti kaikki Leca-sorakohteita. Katso videolta Kimmon kommentit:

Suvanto sanoo, että Leca-sorakatto on helppo ja nopea asentaa. – Leca-sorakaton asentaminen kestää kaksi työpäivää, josta ensimmäisen päivän aikana asennetaan Leca-pavut ja toisena valetaan katto umpeen. Asennus sujuu moitteetta ja aikataulussa. Tähän kohteeseen valittiin materiaaliksi Leca-sora katto 4–20 mm, joka on optimoitu ja tutkittu tuote yläpohjarakenteisiin.

Suvannon kokemuksen mukaan Leca-sorakatto tuulettuu hyvin eikä lämmöneristyskyky vuosienkaan saatossa laske.

Kohde

As Oy Verkkosaaren Wanda

Sijainti

Verkkosaari, Helsinki

Rakennuttaja

SATO

Pää- ja arkkitehtisuunnittelu

Anttinen Oiva Arkkitehdit Oy 

Pääurakoitsija

Skanska

Kattourakointi

AL-Katot Oy

Leca-tuotteet

Leca-sora katto 4–20 mm irto