Tuulettuva alapohja eli rossipohja kevytsoraharkoista

Tuulettuva alapohja eli rossipohja on yleinen ratkaisu etenkin loma-asuntoja rakennettaessa. Tuulettuvalla alapohjalla ehkäistään hyvin mm. kosteuden kapillaarisesta noususta tai maaperän lämpiämisestä johtuvat riskit talon alapohjarakenteelle. Myös mahdollinen radon-riski poistuu tuulettuvaa alapohjaa käyttämällä.

Rossipohja on soveltuvin perustusratkaisu silloin, kun maaperä on paalutettu heikon kantavuuden takia, tai kun halutaan välttää korkeita ja kalliita täyttökustannuksia. Rossipohjan suunnittelussa ja rakentamisessa on kiinnitettävä huomiota ryömintätilan toimivuuden tarkastettavuuteen, riittävään tuuletukseen ja siihen, ettei ryömintätilaan keräänny vettä.

Näistä johtuen ryömintätilan korkeuden tulisi olla vähintään 800 mm ja tuuletusaukkojen yhteispinta-alan vähintään 4 promillea ryömintätilan pinta-alasta. Kivirunkoisten talojen yleistyttyä myös betoniset ratkaisut ovat yleistyneet. Perinteisesti rossipohjarakenne on tehty puusta, ja se on puurunkoisissa taloissa usein käytetty ratkaisu.

Hyvin toimivassa ryömintätilassa on riittävä tuuletus ja toimivat eristerakenteet. Myös sade- ja valumavesien pääsy ryömintätilaan on estetty.

Ryömintätilainen harkkoperustus on hyvä vaihtoehto myös silloin, kun perustus on tehty paalujen varaan maaperän heikon kantavuuden takia. Perustuksen tekeminen ja suunnittelu on helppoa kevytsoraharkoilla.

Ratkaisun edut:

  • Luotettava ja toimintavarma perustusratkaisu paalutetuissa perustuksissa
  • Hyvä ratkaisu, kun halutaan välttää korkeita täyttökerroksia
  • Kosteusturvallinen ratkaisu

Työohjeet

KAIVUTYÖT

Humusmaan poisto ja kaivuu suunniteltuun perustamissyvyyteen. Pohjamaa kallistetaan ulkoseiniin päin. Ryömintätilainen perustus eli kantava alapohja on soveltuvin perustusratkaisu, kun maaperä on paalutettu heikon kantavuutensa takia tai kun halutaan välttää korkeita ja kalliita täyttökerroksia. Ryömintätilaisen alapohjan suunnittelussa ja rakentamisessa on kiinnitettävä huomiota ryömintätilan toimivuuden tarkastettavuuteen, riittävään tuuletukseen ja siihen ettei ryömintätilaan keräänny vettä. Näistä johtuen ryömintätilan korkeuden tulisi olla vähintään 800 mm ja tuuletusaukkojen yhteispinta-alan vähintään 4 promillea ryömintätilan pinta-alasta.

TASAUSSORAKERROS

Anturan alle tehdään tasauskerros kantavalla murskeella tai kapillaarikatkosepelillä. Samalla laitetaan salaojaputkien alle tuleva minimissään 100 mm:n salaojitussorakerros salaojasoraa.

SALAOJITUS

Salaojaputken korkeimman kohdan tulee olla joka kohdassa viereisen seinäanturan alapinnan tasolla tai alapuolella. Lisäksi salaojaputkien asennuksessa on huomioitava putkea ympäröivän salaojituskerroksen minimipaksuudet, jotka ovat putken alla ja sivuilla 100 mm sekä päällä 200 mm. Perusmuuria tai sokkelipalkkia vasten olevan pystysuuntaisen salaojituskerroksen paksuuden tulee olla vähintään 200 mm. Materiaalina käytetään normaaleja salaojituskerrosmateriaaleja, kuten seulottua luonnonkiviainesta, sepeliä, pestyä singeliä tai muuta vastaavaa materiaalia.

ANTURA

Betoniantura valetaan suunnitelmien mukaisesti yleensä tasaussorakerroksen päälle. Perustettaessa suoraan perusmaalle anturaan tulee asentaa riittävästi poikkisuuntaisia putkia sisäpuolisen veden ohjaamiseen salaojiin. Anturaharkon käyttö on kätevä ratkaisu hyvin kantavilla ja tasaisilla perustamispaikoilla, jolloin hankalat muotti- ja valutyöt jäävät pois.

HARKKOJEN MUURAUS

Harkot muurataan weber ML Leca® Laastilla (talviolosuhteissa weber ML Leca® P Pakkaslaastilla) oikeaan korkoon linjalankoja apuna käyttäen. Harkkojen pontattujen päiden ansiosta laastia tarvitaan vain vaakasaumoihin. Sokkelin yläosassa käytetään suunnitelmien mukaisesti eristeharkkoja kylmäsillan katkaisemiseksi ja tarvittaessa palkkiharkkoja. Sokkelin näkyväksi korkeudeksi suositellaan 500 mm, vähimmäisvaatimus on 300 mm.

RYÖMINTÄTILAN KOSTEUSPITOISUUDEN PIENENTÄMINEN

Lämpimän ja kostean tuuletusilman kulkeutuessa kylmempään ryömintätilaan sen suhteellinen kosteus voi lähestyä 100 prosenttia, jolloin kosteus tiivistyy rakenteisiin. Jottei ryömintätilan kosteuspitoisuus keväällä ja kesällä nouse liian suureksi, maanpinta on syytä lämmöneristää. Puhallettava ja hyvin vettä läpäisevä Leca-sora KAP 4-20 mm on tähän tarkoitukseen soveltuvin eriste. Maaperän lämmetessä kosteuden haihtuminen lisääntyy. Leca-soralla pienennetään siten myös ryömintätilan maan pinnasta tapahtuvaa kosteuden haihtumista, joten 150–300 mm Leca-soraa maan pinnalla pitää ryömintätilan kuivempana. Samalla puhalluskerralla kannattaa tehdä routasuojaus Leca-soralla.

ROUTASUOJAUS

Alapohjan lämmöneristyksen yhteydessä puhallettava Leca-routasuojaus on varma ja kestävä ratkaisu. Se estää tehokkaasti maan jäätymisen anturan alla. Leca-soraroutasuojauksen päälle asetettava suodatinkangas estää yläpuolisen maa-aineksen sekoittumisen Leca-eristeeseen. Leca-sora routasuojauksen paksuudet määritellään perustus-ohjeen mukaisesti.

SOKKELIN KÄSITTELY

Sokkelin näkyvät osat saadaan tyylikkäiksi ja kosteusteknisesti toimiviksi oikaisemalla ne weber 137 Sokkelilaastilla ja tekemällä rouhepinnoitus weber 138 Rouhepinnoituslaastilla ja rouheilla. Vaihtoehtoisesti sokkelin näkyvät osat oikaistaan weber 410 Ohutrappauslaastilla ja pinnoitetaan weber Sokkelimaalilla tai -Sokkelipinnoitteella. Maan alle jäävä osa tulee pinnoittaa esim. weber 137 Sokkelilaastilla, jottei vesi pääse virtaamaan avonaisiin huokosiin. Lattiapinnan ollessa alle 300 mm maanpinnan yläpuolella tulee käyttää perusmuurilevyä tai bitumieristettä sokkelin maata vasten olevissa osissa.

KANTAVA ALAPOHJA

Kantava alapohjan lattia voidaan tehdä ontelolaatoista, liittolevyrakenteisena tai puurakenteisena. Ryömintätilassa kulkevat putkistot kannatetaan laatasta ja lämmöneritys tehdään suunnitelmien mukaan.

HUOMIOITAVAA

Ryömintätilainen harkkoperustus on hyvä vaihtoehto myös silloin, kun maaperään on lyöty betoni- tai teräspaalut maaperän heikon kantavuuden takia.

Kevytsoraharkkojen valmistajat Suomessa

Lakan Betoni Oy
lakka.fi

 

HB-Betoniteollisuus Oy
hb.fi

 

´

 

Rakennusbetoni- ja Elementti Oy
rakennusbetoni.fi

 

Benders Suomi Oy
benderssuomi.fi

 

Please register your details first

Areas of interest