Puhallettavaa Leca®-sorabetonia Vuosaaren lukiotyömaalla

Helsingin ensimmäisen elinkaarihankkeena toteutettavan koulun, Vuosaaren lukion työmaalla käytetään uutta puhallettavaa Leca-sorabetonia.






Vuosaaren lukion työmaalla ovat kevään lopulla elementit paikallaan ja kansi- ja vesikattorakenteiden vedeneristystyöt käynnissä. Arkkitehtuuriltaan monimuotoisen lukiorakennuksen rakentaminen etenee koronakeväästä huolimatta hyvin aikataulussa. Työmaalla käytetään Suomessa ensimmäisen kerran uutta, puhallettavaa Leca-sorabetonointia.

"Leca-sorabetonia käytetään käännettyjen kattojen kaatovaluihin, ontelolaattojen päällä", kohteen vastaava työnjohtaja Marko Korte YIT Suomi Oy:stä kertoo. "Leca-sorabetonilla ja sen päälle tulevalla 40 mm:n betonilaatalla saadaan aikaiseksi hyvä ja kevyt rakenne vesieristeiden pohjaksi."

Vuosaaren lukiotyömaalla uutta Leca-sorabetonia on puhallettu jo kahteen otteeseen. Ensimmäisen kerran huhtikuun lopussa 380 m²:n valukentälle, toisen kerran toukokuun alussa 190 m². Viimeinen valu 800 m²:n katolla tehdään kesäkuun alussa. Urakasta vastaa uutuustuotteen kehittänyt Bekason Oy.

"Ryhdyimme kehittämään puhallettavaa Leca-sorabetonia itse asiassa jo pari vuotta sitten lähinnä lattiabetoniksi", yrittäjä Niko Grönthal kertoo.

Kokeiluissa tuote toimi hyvin, mutta kun yrityksen kalusto oli jatkuvasti kiinni työmailla, tuotekehitys jäi odottamaan parempaa aikaa. Tänä keväänä se kuitenkin kaivettiin naftaliinista esiin. Työmailla sille on selvästi kysyntää.

Kevyt ja nopeasti kovettuva

Perinteiseen Leca-sorabetoniin verrattuna puhallettava versio on luonnollisesti kevyempi. "Sementtiä käytetään vain liimana, rakenne pysyy näin ilmavana", Grönthal kertoo.

Uutta Leca-sorabetonia voi puhaltaa kauas ja korkealle. "Sitä on todella helppo saada kerroksiin sisällä. Meillä on nyt letkulinjaa 120 metriä ja sitä pitkin tuote siirtyy hyvin."

Koska vettä on niin vähän, ei voi myöskään käydä niin, että seuraavan kerroksen lattian päälle pääsisi valumaan Leca-sorasta irronnutta sementtivelliä ontelokentän läpi. Korte kertoo, että kevytsorabetonointi onkin betonityöksi pienen vesimäärän vuoksi siistiä.

"Pienen vesimäärän vuoksi valmis tuote kovettuu nopeasti, joten pinta kestää hyvin kävellä jo alle vuorokauden ikäisenä", hän lisää. 

Korte sanoo, että uutuustuote on sopinut Vuosaaren lukio -kohteeseen hyvin. "Kattopinnan monimuotoisuudesta huolimatta suunnitellut kaadot on pystytty toteuttamaan kevytsorabetonilla joustavasti ja helposti."

Materiaalit myös sekoitetaan kohteessa, jolloin määrä on aina oikea eikä hukkaa tule. "Se on mainio vaihtoehto käyttämäämme tarkoitukseen", Korte summaa.

Monenlaisia käyttökohteita

Laatu- ja kehityspäällikkö Kari Rajala Leca Finland Oy:stä sanoo, että tuotetta kehittämään tarvittiin innovatiivinen urakoitsija. Bekasonilla tarkoitukseen on muokattu lattiabetonia varten rakennettuja laitteita. Rajala uskoo, että puhallettavuus tuo Leca-sorabetonille uusia käyttökohteita.

"Vaikka perinteinen Leca-betoni on oivallinen tuote, sen siirtämiseen kohteeseen on yleensä tarvittu aina lisäkalustoa: hihnakuljetinta, nostojassikkaa tai- astiaa."

Koska Leca-soralla on jo sellaisenaan hyvät lämmöneristysominaisuudet, sen hyödyntämisellä voidaan korvata käyttökohteessa osittain muita suunniteltuja lämmöneristeitä. 

Vuosaaren lukiokohteessa käytettävän Leca-sorabetonin lujuus on vain noin 1 MPa. Bekasonissa kehitellään myös lujuusominaisuuksiltaan parempia Leca-sorabetonireseptejä.  

Bekasonilla tuotteen lopullinen tuotteistaminen on loppusilausta vaille. Lopullinen nimikin on vielä päättämättä. Toistaiseksi se kulkee vielä työnimellä BekaLeca. 

Energiatehokas monitoimirakennus

Vuosaaren keskustaan kesällä 2021 valmistuva 900 opiskelijan lukio on Helsingin kaupungin ensimmäinen elinkaarimallilla toteutettava hanke. Lukiossa painotetaan musiikki-, taide- ja teknologiaopetusta. Lukion tilat toimivat iltaisin ja viikonloppuisin alueellisena monitoimitilana. Lukiorakennuksen laajuus on noin 6 700 bruttoneliömetriä.

Uuden lukion toteuttavat Caverion ja YIT. Caverion vastaa uudisrakennuksen talotekniikan kokonaistoimituksesta suunnitteluineen ja vastaa rakennuksen valmistuttua 20 vuoden ajan kiinteistön huollosta, kunnossapidosta sekä tavoitteen mukaisesta energiankulutuksesta. YIT:n vastuulla on rakennuksen suunnittelu ja rakentaminen elinkaarimallin mukaisesti. Kohteen arkkitehtisuunnittelusta vastaa Verstas arkkitehdit.

Sopimuksen kokonaisarvo on noin 32 miljoonaa euroa. Vuosaaren lukion rakentamien käynnistyi toukokuussa 2019. Uusien tilojen on määrä olla käytettävissä kesällä 2021.

Vuosaaren lukiosta on suunniteltu lähes nollaenergiarakennus. Sen rakenneratkaisuilta edellytetään siten erityistä energiatehokkuutta, mutta rakennuksen energiatarpeesta suuri osa on myös tuotettava uusiutuvilla energiamuodoilla. Rakennus on suunniteltu A-energialuokkaan ja suomalaisen RTS-ympäristöluokituksen 4 tähden tasoon. 

Rakennukseen tulee viherkattoja ja uusiutuvana energiana käytetään aurinkosähköä. Katolle rakennettavalla aurinkosähköjärjestelmällä tuotetaan mm. yli 15 % kiinteistösähkön kulutuksesta. 

Kohde

Vuosaaren lukio, kallistusvalut puhallettavalla Leca-sorabetonilla

Sijainti

Helsinki, Suomi

Elinkaarihanke

Caverion/YIT 

Arkkitehtisuunnittelu

Verstas Arkkitehdit Oy/Riina Palva

Kallistusvalut

Bekason Oy

Leca-tuote

Puhallettava Leca-sorabetoni