Näyttävää kaupunkiarkkitehtuuria Jätkäsaaressa

Haastavissa olosuhteissa rakennettaessa sääsuoja varmistaa osaltaan rakentamisen laatua. Kattorakenteessa Leca-soraeriste varmistaa rakenteiden turvallisuuden myös jatkossa.






Kun rakentaminen Jätkäsaaressa rauhoittuu, Atlantinkadulla kelpaa kulkea uutta kaupunkiarkkitehtuuria ihastelemassa. HEKA Jätkäsaari Bahamankatu 2 on kuusikerroksinen, kaksiportainen betonielementtikerrostalo, johon valmistui kesällä 2019 kaikkiaan 61 uutta asuntoa Helsingin kaupungin asunnot Oy:lle. Kiinteistöön tehtiin myös liiketila. Tilaajana oli Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto Att ja kohteen urakoi Rakennusliike Reponen Oy. 

Luonnetta ja valoa arkkitehtuurilla

Jätkäsaaressa kaava on varsin tarkka: esimerkiksi rakennuksen peruskerroksen hahmo ja laajuus sekä julkisivumateriaalit, kuten HEKA Jätkäsaari Bahamankatu 2:n kohdalla tiili, on määritelty tarkasti. Kohteen julkisivun väri oli sen sijaan vapaasti valittavissa. Arkkitehti päätti kuitenkin jatkaa viereiseen kortteliin valmistuneiden rakennusten vaaleaa linjaa.

Katujulkisivun pinta on lähes sileä, sillä vaalean julkisivutiilen saumaus tuodaan lähes tiilen pintaan. Pihajulkisivu toteutetaan valkobetonipintaisina, kahdella eri tavalla pintakäsiteltyinä sandwich-elementtinä, joiden vaakasaumoja on siirretty ikkunalinjoihin.

Kortteli kuuluu asemakaavassa ns. etupihakortteleiden osa-alueeseen. "Atlantinkadun etupiha antaa rakennukselle luonnetta, ja luonnonvaloa saadaan asuntoihin monipuolisesti", arkkitehti (SAFA) Asko Takala kertoo. 

Aikataulussa edeten

Rakentaminen eteni aikataulussaan ja Kerabit Oy sai kattourakan sujuvasti valmiiksi. HEKA Jätkäsaari Bahamankatu 2:n katto on kooltaan n. 1100 m². Kattotyömaa oli jaettu kahteen lohkoon. "Työtä kummallakin lohkolla tehtiin n. 4 viikkoa", Rakennusliike Reponen Oy:n kohdemestarina työmaalla toiminut Valtteri Savolainen kertoo.

Turvallisesti suojassa

Kuten tietysti kaikissa muissakin Jätkäsaaren rakennettavissa kohteissa, myös HEKA Jätkäsaari Bahamankatu 2:n kattotöitä tehtiin tiiviisti sääsuojan alla. Valtteri Savolainen sanoo, että sääsuojan alla oli hyvä rakentaa. "Vettä ei päässyt satamaan suojan alle. Kaikki kattotyövaiheet voitiin toteuttaa taatusti kuivissa olosuhteissa".

Savolainen sanoo, että vuodenajasta riippumatta paljon aikaa vievät ilmanvaihtokanava-asennukset ovat erityisen kriittistä vaihetta. "Mikäli ne tehtäisiin paljaan taivaan alla, IV-kanavien eristeet ehtisivät sateiden sattuessa kastua moneen kertaan".

HEKA Jätkäsaari Bahamankatu 2:n kattotyömaalla pelkoa rakenteiden kastumisesta ei missään vaiheessa ollut ja Leca-sora-asennuksetkin päästiin toteuttamaan enimmäkseen hyvässä säässä. Jätkäsaaren haasteellisesta merellisestä sijainnista huolimatta.

Leca-soran nostamiseen sääsuojalla suojatuille kattotyömaille kehitetyn Leca-purkuputkellisen nostolaatikon käyttäminen ei tässä kohteessa ollut valitettavasti mahdollista, sillä nosturi oli siihen liian matala. Nostolaatikon pujottaminen sitä varten avatusta aukosta vaatii tarkkuutta ja huolellisuutta erityisesti tuulisissa olosuhteissa, mutta toisaalta purkaminen käy todella nopeasti.

Rakennuksen katon eristerakenne on toteutettu kahdella tavalla. Ontelolaatan päällä on bitumikermi höyrynsulkuna. "Alemmalla vesikatolla käytettiin Leca-soran lisäksi EPS-eristettä, jotta rakennetta saatiin ohuemmaksi", kertoo kohteen vastaava rakennesuunnittelija, DI Jani Lipsanen Insinööritoimisto Jonecon Oy:stä. 

Yhdistelmärakenteessa on 100 mm EPS-eristettä ja 800 mm Leca-soraa. Reunaosuuksilla Leca-soraa on jopa 1150 mm.

"Leca-soran käyttäminen lämmöneristeenä on kätevää, sillä se mahdollistaa tekniikan asentamisen vesikattorakenteissa joustavasti", Lipsanen painottaa. Yhdistelmärakenteilla voidaan puolestaan ohentaa rakennetta silloin, kun se on syystä tai toisesta välttämätöntä. Yhteensä katolle Leca-soraa levitettiin n. 900 m³.

Kohde

HEKA Jätkäsaari Bahamankatu 2

Rakennuttaja

Helsingin kaupungin asuntotuotantotoimisto, Att

Pää- ja arkkitehtisuunnittelu

Kirsti Sivén & Asko Takala Arkkitehdit Oy

Rakennesuunnittelu

Jonecon Oy

Pääurakoitsija

Rakennusliike Roponen Oy

Kattourakointi

KerabitPro Oy